Päivä viidakossa

Kaupunki (Three Gorges Damista noin 40 km itään) 2.3.2007

Täksi päiväksi meille oli sunniteltu retki Jangtse-joen varrella sijaitsevaan pieneen kylään. Kylän oli tarkoitus olla esimerkki peruskiinalisesta pikkukylästä. Aloitimme päivän kiinalaisella aamiaisella hotellimme vieressä sijaitsevassa mukavassa pikkuraflassa. Kakki olivat pirteällä päällä hyvin nukutun yön jälkeen. Olimmehan sentään koisineet kolmen tähden hotellissa (vessan lattiassa reikä sekä lavuaarin vieressä vedenkeitin hampaidenpesuvettä varten). Kuten arvata saattaa, aamiainen ei ihan ollutkaan sitä samaa muroa ja kahvia. Oli nuudelia ja jotain läämintä taikinaa, tosin aika hyvää sellaista. Juomaksi ei saanut muuta kuin teetä, joka tosin alkaa maistumaan pelkältä lämpimältä vedeltä jossa on roskia pohjalla. Siitä sitten tungimme itsemme bussiin kuin sardiinit konsanaan ja otimme mukavan asennon, nokka kohti tuntematonta tulevaa.
"Linja-autossa on myös tunnelmaa, lijna-autossa matkaa katkeaa..."
Matkaa kylälle oli noin 2 tunnin veraan ja tie joka kylälle vei oli aika mielenkiintoinen. Kaikille, jotka ovat joskus autoilleet Itävallassa tai Sveitsissä, tietävät käsityksen kapeasta tiestä sekä syvästä rotkosta. Pelivaraa ei siis ollut. Tiesikö kuskimme tämän, who knows. Toisaalta, näkymät olivat kyllä sumusta riippumatta uskomattomat.
Tiellä oli paljon tunneleita ja ne olivat pitkiä. Ellen taas väärin muista niin olisko yksi niistä jopa kuulunut maailman pisimpiin. Matka tunnelin läpi kesti meinaan ainakin 5 minuuttiia. Tie oli siis kapea ja kulki aivan vuoren reunaa pitkin. Aina enne kurvia oli bussikusikin soitettava torvea, jotta mahdollinen vastaantulija huomaisi bussin. Sitä en kyllä tiedä, miten törmäyksestä olisi sen paremmin vältytty, koska tilannenopeus oli aika suuri.
Päästääkseemme alas joen varrelle sijaitsevaan venesatamaan, oli ensin nosustava vuorta noin 1500 km ylös. Ensin ylös ja samantien alas. Kuten arvata saattaa, tie kapeni kokoajan ja laatu samaa tahtia. Loppupäässä talot olivat aivan kiinni tiessä ja koirat ja kanat saivat juosta pois bussin alta.


Viimeinkin, laskeudettuamme vuioren rinnettä alas, päädyimme pieneen satamaan. Ilmeiseti satamarakennus oli vielä vähn kesken koska paikalliset raksaäijät painoivat duunia huolella. Huolelliuudesta en tiedä, mutta aika hurjalta se näytti. Ei paljoa kaverit turvallisuudesta piitanneet. Huomatkaa rakenteiden materiaali, lé Bambuu.

Satamasta lähdimme ylittämään joka vesibussilla joka ei paljoa satamssa venaillut. Kun viimeinen kengänpohja irtosi satamalaiturista, oli vene jo liikkeessä. Joki oli ylityskohdassa noin 200-300 metriä leviä ja syvyyttä noin 66 metriä. Ei ihan Aurajoki, mut melkee. Naiset, joen väri löytyy värikartasta nimeltä "aamukasteen sivelemä kalliosammal", äijät, kohdasta vihreä. Valitetavasti kiinalaisia ei paljoa luonnonsuojelu kiinnosta, koska joki oli pullollaan pulloja, paperia, nuudelikippoja ja muuta roskaa. Kuvitella saatta mitä joen pohjalta voisikaan löytyä. Vuosisatojen takaiset ninjan ja samurain räppeet. Japanihan koitti joskus valloittaa Kiinaa Kiinan suurten luonnonvarojen takia. Tiedä häntä, opiskelen tietojenkäisttelyä joten voin olla täysin väärässä.

Matka joen yli kesti noin vartin, koska kuljimme jonkun matkaa jokea pitkin. Näkymät ylös rotkonseinämiä olivat henkeäsalpaavia. Vastarannan satama olikin jo sitten aika hieno näky. Oli vanhaa kalastajavenettä sekä pientä patoa. Satamassa oli paljon työläisiä rakentamassa "terminaalia". Työt tosin loppuivat kuin seinään ku me poksahdimme ulos veneestä. Eipä olleet he ilmeiseti länkkäriä ennen nähneet. Emmehän me siinä voineet muuta ku hymyä huulen ja ni háo:ta vaan.

Lähdimme satamasta nousemaan jalkaisin kohti sakeaa viidakkoa. Ilma oli sateinen, joten tunnelma oli mikä parhain. Heti kyllä tajusi että kysessä ei ollut mikään orginaali kylä, vaan turistikohde. Tosin, tuutorimme oliva kyllä yhtä äimänkäkenä kun me muutkin, koska hän ei ollut moista paikka ennen nähnyt. Kiina on sentään niin suuri maa että joka paikkaan ei ehdi. Melkein sama, jos suomessa vieraileva kiinalainen ei ymmärtäisi jos me emme tuntisi jotain pikkukylää Portugalissa.
Kuljimme pientä kivistä polkua pienen puron varrella ja polku vei meitä pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs. Yhtäkkiä puron toiselta puolelta alkoi kuulua laulua, tai olisi sitä melkein voinut jodlaukseksi kutsua. Yllätyimme kun Edith, meiädn opettajamme vastasi laulullaan ja kertoi samalla sen olevan kutsulaulu sekä ilmoitus kylään vierailjoiden saampumisesta. Samalla hän ilmoitti että kylässä tuli tapahtumaan kiinanlainen häärseremonia johon poikien tuli osallistua. Tuli kiire järjestää polttarit...
Paikka ei voi kuvailla muuksi kuin satumaisen lumoavaksi. Kuvat sen kertokoon puolestaan.

Näymä satamasta kohti puron ylittävää siltaa

Satamassa talo, talossa äijä

Satamasta viidakkoon kulkeva polku

Reanult Laguuni. Kaunista oli.

Näkymä sillalta kohti viidakkoa

Näkymä sillalta kohti satamaa

Kalastajavene. Verkko veteen ja silakat purkkiin.


Vähän pienempi silta. Ylistyspaikkoja oli useampia ja kaikki yhtä näyttäviä


Puhdasta on...

..edelleen.

Laulava täti. Lauloi sitä tervetuloa lauluaan...... ja tytöt kans.

Uudehko tönö. Talossa pidettiin hääseremonia.
Kiinassa ja varsinkin vuoristoklissä asuvilla on muistakseeni sellainen tapa, että nainen antaa haluamalleen miehelle pienen punaisen kangassydämen. Jos mies ottaa sen vastaan, hän suostuu naimisiin. Jos kuitenkin mies katuu päätöstään on hänen kuitenkin oltava vuosi naimisissa ennenkuin voi erota. Onnelisessa suhteessa elävän aviomiehen elämä vaikuttaa suht helpolta. Avioliitossa kolme ensimmäistä päivää appiukolla duunissa jonka jälkeen ei tarvitse tehdän yhtään mitään, paitsi osallistua sotaan jos on tarvetta. Nainen hoitaa työt, lapset ja kaiken muun. Ja se on totuus.
Tässä vielä loppufiilikset. Hienoa oli.

P.s. jos on kirjoitusvihreitä niin live with it! En jaksa lukea läpi.